Etsi
  • Anne Kimiläinen

Fabriano 2020 ja kaupunkilaisia

Päivitetty: maalis 23

Työni valittiin yhtenä mukaan (15 edustajaa) edustamaan Suomea Italiassa vuosittain järjestettävään Fabriano inAcquarello -tapahtumaan. Tapahtuma on kasvanut kymmenessä vuodessa Euroopan suurimmaksi kansainväliseksi akvarellitapahtumaksi, sen järjestää Fabrianon kaupunki yhteistyössä Italian In Arte Associationin kanssa. Viime vuonna, 2019 Fabrianon akvarellitapahtumaan osallistui noin 1500 työtä 80 maasta. Vuonna 2019 mukana ollut työni valittiin Fabrianon Akvarellimuseoon kokoelmiin (kuva tekstin lopussa).


Kaupunkilaisia - Townpeople, 56x38cm, 2020

Fabriano – Città Creativa UNESCO – on uranuurtaja paperivalmistuksessa sekä tunnettu myös laadukkaiden akvarelli- ja taidepainopapereiden valmistuksesta. Tässä keskisessä Italiassa, Anconan provinsissa sijaitsevassa kaupungissa paperin valmistus alkoi jo 1300-luvun puolivälissä, ja kaupunki kuuluukin keskiaikaisine rakennuksineen ja taidetapahtumineen UNESCOn tukemiin kulttuurikohteisiin.




7 katselukertaa